Mummon marjamehu

Käynnistin twitterissä haasteen, missä kirjoitan bloggauksen annetusta aiheesta. Teemu Maarela (twitter.com/Aspartaam1) vastasi heti huutoon mummon marjamehulla.

Olen viettänyt kaikki nuoruuteni kesät Kiteellä (tai kuten paikalliset sitä kutsuvat Kittteellä). Kiteen Tervahaudassa oli mummoni Ida Myllymäen ja vaarini Viljo Myllymäen pieni maatila. Puolisen hehtaaria ja vähän päälle.

Sodan jälkeen rakennettua maatilaa ympäröivät pienet pellot ja pihalla tuttuun karjalalaiseen tyyliin oli sauna ja aitta. Talon ympärille oli istutettu viinimarjapensaita, joista mummon marjamehukin aina tehtiin.

Kiteellä on minulle iso tunteellinen arvo. Lapsuuteni kesien kautta tutustuin moneen paikalliseen, joiden kanssa edelleen pidän yhteyttä. Myös serkkuni maatila on viereisessä kunnassa Tohmajärvellä.

Isäni kuoltua 17 vuotta sitten jäi mökin käyttö hyvin vähäiseksi. Muistan viimeisen kesän, kun matkustin mökille. Olin sopinut paikallisten kanssa peijaiset, joita vietettiin nuoruutemme kesien muistolle. Jos itse voisin vetää viivan elämäni janalle nuoruuden ja aikuisuuden välille, niin se oli se hetki kun mökki oli myyty ja viimeisen kerran junalla sieltä poistuin. Lapsuuteni ja nuoruuteni muistot jäivät sinne. Varsin kauniit muistot perheestäni, ystävistäni ja koko paikkakunnasta.

Junassa katsoin kun nuoruuteni päättyi ja astuin kohti aikuisuutta, missä minua odotti vastasyntynyt lapseni ja vaimoni. Viimeisistä marjoista äitini teki mummon marjamehun. Tykkäsin itse enemmän aina mustista viinimarjoista.

Viimeinen sato oli varmasti paras. Join sen nuoruuteni muistolle.

Kitee on edelleen sydämessäni. Se on sukuni lähtöpaikkoja. Siellä on suurin osa suvustani syntynyt ja kasvanut. Siellä olen myös itse saanut elää.