Ihmisten hyvinvointi ei ole kauppatavaraa
Ihmisten hyvinvointi ei ole kauppatavaraa. Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen tulee järjestää palvelunsa mahdollisimman paljon julkisesti omana tuotantonaan.
Yrityksen tarkoituksena on tuottaa voittoa omistajilleen. Tämä voitto on aina pois hoidettavilta, hoitajilta ja yhteiskunnalta. Hoivakriisi osoitti, etteivät yritykset pysty toimimaan eettisesti tuottaessaan palveluita yhteiskunnan heikoimmille.
Vanhukset myytiin kuin huutolaislapset sille, joka suostui hoitamaan heidät halvimmalla. Yritykset jopa väärensivät työaikakirjanpitoa, jotta tilanne näyttäisi paperilta paremmalta. Työvuoroon saapui haamuhoitajia, joita kukaan ei koskaan nähnyt. Hoivan taso laski, kun henkilökuntaa samoin kuin muita resursseja oli liian vähän.
Vanhusten hyvinvointi oli myyty
Puhutaan myös kuinka kaikenmaailman Pörriäiset ovat tehostaneet toimintaansa niin, että ne voivat tuottaa palvelunsa halvemmalla. Tehostaminen jo sanana saa minut näkemään sinistä. Lähihoitajana olen tullut hyvin tutuksi tämän sanan kanssa. Tehostaminen terveydenhoidossa ei tarkoita oman työn tekemistä paremmin tai palvelujen parantamista lisäämällä henkilökuntaa tai muita resursseja. Pörriäisten kohdalla se tarkoittaa vain ja ainoastaan enemmän työtä vähemmällä henkilökunnalla.
Työntekijöiden hyvinvointi myydään ulkoistamalla palvelut
Suomessa lähes kaikki hoivapalveluja tarjoavat yritykset kuuluvat johonkin kansainväliseen ketjuun. Finnwatchin (https://finnwatch.org/images/pdf/SoteV.pdf) teettämän selvityksen mukaan suurin osa yrityksistä tekee kaikkensa välttääkseen verojen maksun Suomeen. Tällöin verorahat karkaavat Suomesta erilaisten verotusjärjestelyjen kautta.
Tämä rapauttaa yhteistä veropohjaa.
Kaikkein tärkeimpiä tässä ovat kuitenkin ihmiset. Palveluja tuotetaan aina ihmisille. Näitä laadukkaita palveluita toteuttavat aina ihmiset. Hoivapalveluita käyttävät ansaitsevat hyvän elämän — aina loppuun asti. Se on yhteiskunnan viimeinen palvelus heille, jotka ovat yhteiskuntaa rakentaneet omalta osaltaan. Heidän elämänsä viimeisten vuosien tulee olla arvokkaita ja hyviä. Tähän pystymme huomattavasti paremmin vastaamaan järjestämällä palvelut itse. Emmekä alista näiden ihmisten viimeisiä vuosia kauppatavaraksi halvimmalle ottajalle.